Tuuloksen 4H-yhdistys

» KESÄ 2010   » Tuuloksen 4H-yhdistys   » Kerhot    » Yhteystiedot   » Palaute  






KESÄ 2010

Kevään kerhokausi on päättynyt. Kiitos kaikille kerholaisille! Kerhot alkavat taas kesäloman jälkeen, joten näkemisiin siihen asti! Iloista ja aurinkoista kesää!

 

 

 

KOULUYHTEISTYÖ

Tuuloksen koululaisille järjestettiin lokakuussa Mainiot metsänantimet tutuksi -kampanjan tiimoilta marjapolku Pirtin kentän maastossa. Tapahtuma oli osa Arktisten aromien ja Suomen 4H-liiton yhteistä kampanjaa.

Perinteinen kuvataidekilpailu toteutettiin myös tänä vuonna. Aiheena oli Kuvita kunta, jossa tehtävänä oli piirtää kunnan tai kaupungin työntekijä työnsä parissa. Erilaisten ammattien ohella pääsi pohtimaan myös ihmisen mittasuhteita. Kovatasoisen kisan tuomaroivat Hämeen Sanomien kolmihenkinen tiimi.

6.-luokkalaisten metsäpäivä perjantaina 7.5. Tuuloksen 4H vei kutoset tutustumaan metsään yhteistyössä Hämeen 4H-piirin ja Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Ohjelmassa mm. kuusentainten istutusta.

Perinteisesti 4H on vienyt koko koulun luonto- ja metsäpäivän viettoon keväisin. Tällä kertaa kohteena oli Evon Niemisjärvi, jonne koululaiset pääsivät kahtena ryhmänä. Tiistaina 11.5. retkelle lähtivät 1.-3.-luokkalaiset, keskiviikkona 12.5. 4.-6.-luokkalaiset.  

Aurinkoista kesää!

Tuuloksen 4H-yhdistys puh. toimisto 03-6379229 Aila 040-5049050

© 4H-LIITTO - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy