Päiväkirja
Joulutori Lemin koulukeskuksessa 20.12.09
Ajokortti työelämään koulutus palosemalla 5.12.09
Kerhonohjaaja-koulutus 6.-7.8.2009 Heituinlahden nuorisoseurantalolla.
Linnanmäen retki 3.8.09
Metalliromun keräys 20.7.-20.8. 09 Lemin jäteasemalla.
LANNOITESÄKKIKERÄYS 15.6.-10.7. Keräyspaikka oli Nisosen kaupan pihalla Huttulassa.
Merja Kuukka vuorotteluvapaalla 1.6.-31.8.09. Sijaisena toimi Pia Kurki.
4H-kerhot kevät 2009:
Kuukanniemi, koulu:
tiistai: kokkikerho klo 15-17 (vähän isommille)
keskiviikko: saksankielen kerho klo 18-19.30 (4-6 lk)
torstai: lennokkikerho klo 15-17 (3-9 lk)
perjantai: monitoimikerho (myös kokkausta) klo 15-17.00
Kirkonkylä, koulukeskus:
maanantai: liikuntakerho klo 14.30-15.30 (1-2 lk)
maanantai: kokkikerho I klo 15-17 (4-6-lk)
keskiviikko: kädentaitojen kerho klo 14.20-15.50 (3-6 lk)
torstai: kokkikerho II klo 14.30-16.15 (1-3 lk)
4H-mestaruuskilpailuissa lajina metsätaitokilpailul emiläiset Niko Miettinen ja Jani Uski menestyivät sijoille 4 ja 9. Onnea molemmille hyvästä suorituksesta!
Eräleiri jouduttiin valitettavasti peruttamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Tykkimäen perhepäivän kilpailuihin 17.5.2009 osallistui Savitapaleelta 44, Lemiltä 1 ja Luumäeltä 5 kisailijaa.
Eläinleiri oli tarkoitus järjestää Kuukanniemen Lämppärillä 4-5.6.2009. Leiriä ei pidetty, koska ilmoittautuneita oli liian vähän.
4H Ajokortti Työelämään-koulutus järjestettiin 20.4.2009 Lemin paloasemalle ja siihen osallistui 5 nuorta.
Koirakurssit pidettiin 20.5.2009 ja 27.5.2009 lemillä. osallistujia oli 3.
Ystävänpäivätapahtuma su 15.2. klo 11-14 Lemin Paloasemalla: arpoja, leikkejä, makkaraa, lettuja, minipyhäkoulu, sammutusnäytöksiä, rekiajelua, kirpputori, ruusuja ystäville.
Lemin koulukeskuksessa järjestettiin hygieniapassikoulutus 10.3.2009.
Viikonloppuleiri pidettiin 6-7.3. Lemin Ruomissa 00-97 syntyneille.
4H Piiriparlamentti 20.-21.3 Kymen-Vuoksen 4H piirin tiloissa. Yövyimme ABCitymotellissa. Osallistujia Luumäen, Kouvolan, Lemin ja Lappeenrannan 4H piireistä. Yhteensä 7 osallistujaa. Ohjaajana Luumäen ja Lemin 4H yhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Kuukka. Aiheena "kuinka nuori voi vaikuttaa?". Asiaa käsiteltiin draaman ja keskustelujen avulla.
Joulumyyjäiset Lemin koulukeskus su 22.12.
Syyselämys-yöleiri Kotalahdessa 31.10.-1.11. v. 1998-96 syntyneille.
Lannoitesäkkikeräys toteutettiin 13.6.-14.7.2008
Metalliromunkeräys toteutettiin 1.-30.6.2008.
Kesäleiri 24.6.-26.6.2008, Kotalahti, osallistujia 16, iältään 12-15 v, leirin järjestivät Lemin nuorisotoimi, seurakunta ja 4H. Leirillä pidettiin liikennekasvatuskurssia ja ajattiin mönkijällä, askarreltiin ja ulkoiltiin. Vastamestari Ilkka Lampinen kävi opettamassa vastan tekoa.
Retki Harjun hevosmessuille järjestettiin 18.5.2008. Retkelle osallistui 16 hevosista kiinnostunutta.
Lemillä järjestettiin mönkijäkurssi yli 12 vuotiaille tytöille ja pojille 4.6.2008, kurssilla käytiin läpi liikenneturvallisuus asioita ja harjoiteltiin mönkijällä ajamista erilaisilla radoilla.
Dog-sitter kurssia ei järjestetty vähäisen osallistujamäärän vuoksi, uutta kurssia mietitään mahdollisesti pidettäväksi talvella.
Kesätyöpaikkojen haku alkoi keväällä huhtikuussa.
Keväällä pidettiin mopokurssi 15 vuotta täyttäville. Osallistujia oli 4, kurssin ohjasi Jari Räsänen.
MOD peruskurssi 25-27.4.2008 peruuntui osanottajien vähyyden takia.
Suomen 4H-liiton ja Metsästäjäin Keskusjärjestön piirrustuskilpailuun Art ELÄMÄÄ METSÄSSÄ 15.1.-15.3. osallistui Lemiltä 7. luokan oppilaita 42 kpl ja 8-9. oppilaita 10 kpl. Valtakunnalliseen jatkokilpailuun pääsivät Paula Ropo ja Ida-Emilia Salomaa.
Kevätleiri 16.-18.5. 2008 Kotalahti, osallistujia 18 iältään 10-13 v. Leirin järjestivät Lemin nuoristoimi, seurakunta ja 4H
Hallitus piti kokousta 16.4.2008 kunnanvirasto II, paikalla 5 jäsentä.
Talvileiri 14.3.-15.3.2008 Kotalahti, osallistujia 15 iältään 7-10 v. Leirin järjestivät Lemin nuorisotoimi, seurakunta ja 4H
Lemin 4H-yhdistyksen vuosikokous ti 25.3.08 Kuukanniemen Lämppärillä. Kokouksessa palkittiin 4H-toiminnasta seuraavat henkilöt: Jari Liljander, Pavel Kurhinen, Jonna Tamminen, Jani Uski, Niko ja Jenna Miettinen. Muita palkittuja, jotka eivät päässeet paikalle, olivat Nella Monola, Kaire Niemelä ja Maiju Korhola. Lemin 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2007: http://www.lemi.fi/yhdistys/4h/toimintakertomus_lemi.doc
Hygieniakoulutus ja -testi Lemin kirkonkylän koulukeskuksessa 19.3.08. Osallistujia 8 kpl.
Kerho-ohjaajakoulutus 19.1.08 ja 16.2.08, Joukola/Jurvala Luumäki ja Kuukanniemen Lämppäri, Koulutukseen osallistui 12 henkilöä Luumäeltä, Lemiltä, Suomenniemeltä ja Lappeenrannasta.
Pia Kurki jatkaa näillä näkymin vuoden 2008 loppuun asti töissä.
Joulutori Lemin koulukeskus su 16.12.
Syyslomaleiri 18-20.10. Kotalahdessa. Lemin kunnan, srk ja 4H-yhdistyksen yhteiselle syyslomaleirille osallistui 19 leiriläistä (synt. 94-97) ja kuusi ohjaajaa.
Kootut muistelmat leiriltä Torstai 18.10.2007 Lähdin innolla leirille. Jotkut odottivat Tapuliaukiolla jo 1/2 tuntia ennen auton lähtöä ja joitakin etsittiin lähtöhetkellä, missä he ovat. Jotkut sekoilivat Tapuliaukiolla. Odotin taksia. Odotin innolla, että tehdään jotakin hauskaa leirillä. Ilma oli kaunis. Saavuttiin Kotalahteen. Nostettiin Suomen lippu ja leiri alkoi. Valitsin sängyn. Sänkyjen kantamisia. En kommentoi -en tiedä. Syötiin ruokaa. Eräs joukostamme sai käkätyskohtauksen. Käytiin lenkillä. Söin karkkia. Taskulamppu - heijastinsuunnistus, pimeä metsä, heijastinvilauksia. Vapaa-aika. Pullonpyöritystä ja halailtiin. Kuunneltiin musiikkia. Uusia ystäviä. Tehtiin ikkunakalvoja. Discottiin. Kamalasti kauppatavaraa. Käytiin nukkumaan. Kuorsausta, joku kuorsasi tai hengitti raskaasti. Yksi ohjaajista ei ollut yötä.
Perjantai 19.10. Jumpattiin aamulla, tehtiin jopa punnerruksia. Lauletiin. Kidnapattiin tyttöjä. Tehtiin paljon askarteluja: kauniita purkkeja, upeita kransseja, ystävännauhoja, lastojen teko ei onnistunutkaan, kun saha ei toiminut. Lauletiin, tanssittiin, istuttiin ja naurettiin. Melkein kuristin jonkun. Myymäläauto oli kova juttu ja joku myöhästyikin siitä. Laulettiin singstar ja tanssittiin hurjasti Egyptitanssia/näytös. Ruokana oli hernerokkaa, joka päivän mittaan leijaili ilmapiirissä. Syötiin karkkia. Pidettiin hauskaa kavereiden kanssa. Pelatiin sisällä lentopalloa ja pallo kidnapattiin. Käännettiin veneitä talviteloille. Saatiin meikkausohjeita ja neuvoja kasvojen hoidosta - kasvohoito oli ihanaa ja rentouttavaa. Harakkavarkaat-peli oli hauskaa. Uitiin (+8 astetta). Sai olla rauhassa saunassa.
Lauantai 20.10.2007 Pakataan. Mennään kuuntelemaan ammuntaa vai olikohan se ampumaan. Hyvästellään hyvät ystävät. Tylsää lähteä kotiin, vaikka toisaalta on ihanaa mennä kotiin. Kiitos kaikille muistorikkaista hetkistä.
Kerho-ohjaajien koulutus Kotalahdessa 5-7.10.2007. Osalllistujia 16 nuorta.
4H:n ohjaajien koulutus
Lemillä Kotalahdessa järjestettiin 4H kerhon ohjaajille koulutus. Useammalta paikkakunnalta on tullut ohjaajia koulutukseen, Lemin lisäksi Miehikkälästä, Virojoelta, Lappeenrannasta ja Ylämaalta. Mitä koulutuksessa tehtiin? Mitä hyötyä siitä on? Minä, toimittaja Makkonen haastattelin Roosa Niemelää, joka pitää kokkikerhoa Kuukanniemessä.
”Aloin pitämään tämän vuoden syksynä kokkikerhoa Kuukanniemen seurakuntatalolla, kun kaverini pyysi minua mukaan ohjaajaksi. Lapsien kanssa on joskus vaikeaa pitää kuria, mutta parin kerran jälkeen aloin oppia.” Roosa kertoi. ”Täällä koulutuksessa olen oppinut lisää 4H kerhon pitämisestä ja esimerkiksi TOP-tehtävistä, joista en tänne tullessani tiennyt juurikaan mitään. Olemme myös leikkineet yhdessä ja vapaa-aikaa on ollut aika paljon.” Roosa jatkoi.
Koulutuksen järjesti 4H yhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Kuukka, joka kertoo koulutuksesta näin: ”4H kehittää kerhotoiminnan laatua kouluttamalla nuoria ja vanhempiakin ohjaajia. Nuorille pitää antaa vastuuta ja mahdollisuus hankkia kokemuksia, kehittyä ihmisenä ja kerätä omia tuloja. Kerhon ohjaajan työ on vastuullista - ja vaativaa työtä.” Viikonloppu Kotalahdessa on siis ollut varmasti kaikille uusille ohjaajille hyödyllinen.
Kurssipäiväkirjaa:
Perjantai 5.10.2007 klo 19:04. Saavuimme paikalle ja majoituimme, oleskelimme, tutustuimme paikkoihin. Tutustuimme ihmisiin leikin muodossa. Jakauduttiin eri ryhmiin ja katsoimme opetusvideon. Jotkut ryhmäläisistä menivät kokkisotaan. Kaikilla oli iloinen tunnelma. Tästä viikonlopusta tulee olemaan hauska
Lauantai 6.10.2007 klo 16.14 Heräsimme reippaina oppitunnille! Teimme mm. ryhmätöitä missä piti esitellä 4h-kerhon toimintaa, näyteltiin ”pahoja kerholaisia” ja keskusteltiin. Leikittiin pihalla sekä sisällä todella hauskoja leikkejä. Täyteltiin turvallisuuspapereita ja lopuksi oli ”hiljaisuus leikki”. Tytöt menevät saunaan, leipovat pullaa ja paistavat lettuja.
Teija Kouvo aloitti työharjoittelun 1.10.2007, näillä näkymin vuoden loppuun asti.
MOD-jatkokurssi 28-30.9. peruuntui osallistujien vähyyden takia.
Lemin koulukeskus teemapv 18.9.: metsäluontopolku, kyläkierros ja sotahistorialliset kohteet. Sotahistoriallisissa kohteissa 8 lk oppilaat 42 kpl ja kyläkierroksilla 9 lk oppilaat 30 kpl.
Yläasteikäisten kv-klubi Lemin koulukeskuksessa alkaa 13.9. klo 14.30-16.00
Tanssikerho 1-3-luokkalaisille alkaa 12.9 Kuukanniemen koululla klo 16.00-17.00
Eläinkerho Kuukanniemen koululla alkaa tiistaina 11.9. klo 15-16.30
Lemin 4H-yhdistyksen hallituksen kokous 3.9. järjestettiin kävelykokouksena. Kokouksen aikana kierrettiin Lahnajärvi, matkaa tuli 8 km ja samalla hoidettiin Lemin 4H-yhdistyksen ja Kymen-Vuoksen 4H-piirin välinen vuoden 2008 tuloskeskustelu. 4H-piiristä tuloskeskusteluaineiston esittelijänä toimi kirjanpitäjä Irja Lakka. Mukana 5 hallituksen jäsentä, sihteeri/tj ja kaksi koiraa.
Kokkikerho, koulukeskuksen kotitalousluokka, 2-6-luokkalaisille alkaa ma 3.9. klo 15.00-16.30
Kokkikerho, Kuukanniemen srk-koti, 1-4-luokkalaisille alkaa 3.9. klo 17.30-19.00
Kädentaitojen kerho, koulukeskuksessa 1-4-luokkalaisille alkaa 3.9. klo 17.30-19.00
Pia Kurki aloitti työt 1.9.2007, näillä näkymin vuoden loppuun asti.
Lemin kk:n torikahvitusvuorossa la 1.9. oli 4H-yhdistys. Pavelin paistamat letut tekivät hyvin kauppansa, vaikka sää oli tosi kolea.
Maalaismarkkinat Museotuvan pihassa Lemin kirkolla la 18.8. 4H:n pöydällä myös nuorten tekemiä tuotteita myytävänä.
Valtakunnallisissa 4H-luontopolkukisoissa 8.8.07 Joensuussa sarjassa 10-12-v. lemiläinen Jani Uski tuli 4.sijalle.
Mimmi Haiko oli työssä 1.1.-29.6.07 toiminnanohjaajana, Pia Kurki työharjoittelussa 6.6.-27.6.2007.
Romunkeräys 1-30.6.07 sekä lannoite- ja siemensäkkikeräys 18.6.-13.7. 07 Sekapeltiä kertyi tänä vuonna 21780 kg ja renkaita/vanteita 7100 kg. Lannoitesäkkejä kertyi 3000 kpl pieniä, 183 isoja ja lavahuppuja 120 kpl.
Kotalahden kesäleiri 26-29.6.07 Leirille osallistui 27 lasta/nuorta. Ikähaitari 10-14-v. Ohjaajia oli 5 kpl. Ohjelmassa mm. erilaisia käsitöitä, liikuntaa, leiriolympialaiset, uimista ja saunomista.
Pihataitajakurssi pe 8.6.07 klo 10-14 Lemi kk. Mukana yksi kurssilainen. Istutettiin kesäkukkia ja perehdyttiin niiden hoitamiseen.
Siivouskurssi ke 6.6.07 klo 10-14 Lemin kk. Kaksi kurssilaista. Tapiolan kerhotilan perussiivousta, ikkunan- ja matonpesua.
Särkänniemen retki ma 11.6.07 yhteistyössä Luumäen ja Savitaipale-Suomenniemen 4H:n kanssa. Lemiltä lähtijöitä oli 12 hlöä.
4H-Perhepäivä la 16.6.07 Iitin Ravilinnassa. Lemiltä yksi osallistuja luontopolkukilpailussa sarjassa 10-12-v.
Kuukanniemen kokkikerho, -monitoimikerho, -tanssikerho, Kuukanniemen lämppärin kokkikerho sekä kirkonkylän kokkikerho kesälomilla kesä-elokuun.
Siivouskurssi Kuukanniemen Lämppärillä 8.5.07 2 osallistujaa. Perehdyimme ikkunanpesuun. Lämppäri sai tosikirkkaat ikkunat.
26.4.-3.5.07 CIMO:n Cross-Border ryhmävaihto Unkariin "Kultuur-Kulttuuri-kultura" Get to know your relatives! Lemiltä mukana kaksi osallistujaa ja ohjaaja. http://kultuurkulttuurikultura.blogspot.com
Hygieniapassi koulutus ja testi ke 4.4.07 Lemin koulukeskus. Koulutukseen osallistui 20 hlöä ja testiin 21 hlöä. Kouluttajana Milla Kansonen.
Lemin 4H-yhdistyksen hallituksen kokous 4.4.07 Lemin koulukeskus. Läsnä 4 hallituksen jäsentä ja tj/sihteeri.
Leiriohjaajakoulutus 13-15.4.07 Kotalahden leirikeskus. Koulutukseen osallistui 5 kurssilaista ja kouluttaja Merja Kuukka.
Pihataitajakoulutus la 21.4.07 puiden ja pensaiden leikkaus. Koulutukseen osallistui 8 hlöä. Kouluttajana puutarhuri Anna Korhonen.
Lemin 4H-yhdistyksen vuosikokous 28.3.07 Lemin koulukeskus. Osallistujia oli 12 hlöä. Lemin 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2006: http://www.lemi.fi/yhdistys/4h/Toiminta2006.doc ja tilintarkastuskertomus 2006 http://www.lemi.fi/yhdistys/4h/Skann001.PDF
Avarttikoulutus 15-16.3.07 Lpr. Koulutukseen osallistui tj/sihteeri.
Makee juttu! kotitalouskilpailu 1.1.-30.3.07. Lemillä järjestettiin leikkimieliset kilpailut Kuukanniemen nuorisotilassa Lämppärissä 2.2. Kisaan osallistui 4 paria. Lemin kirkonkylän kokkikerhossa kisailtiin 21.3. Kisaan osallistui 5 kpl 2-3 hengen ryhmää.
Lemin 4H-yhdistyksen hallituksen kokous 22.2.07 Läsnä 5 hallituksen jäsentä, kunnanhallituksen edustaja, rahastonhoitaja/kirjanpitäjä sekä tj/sihteeri.
Digiasentajakoulutus 12.2.07 Lpr. Lemiltä osallitui 4 kurssilaista.
Ystävän päivätapahtuma Lemin paloasema 11.2.
Luutyökurssi 10. ja 24.2.07 Lemin koulukeskus. Kouluttajana Jaana Ihme Taito Etelä-Karjalasta. Kurssilaisia oli 9 kpl.
Kn-koulu 4H-esittely ja heijastimien käyttö 22.1. ja 25.1.07 1-6-luokkaisille.
MOD-peruskurssi toteutui Lemin Kotalahdessa 12-14.1.2007. Mukaan uskaltautui 6 rohkeaa kurssilaista 15-60 ikävuoden väliltä. Ohjaajana toimi MOD-ohjaaja Merja Kuukka. Kurssi oli tarkoitettu ryhmien ohjaajille ja henkilöille, jotka haluavat kehittää omia valmiuksiaan monikulttuurisuuden käsittelemisessä. Peruskurssilla käsiteltiin osanottajien omia suhtautumistapoja erilaisuuteen, maailmankuvaan, ennakkoluuloja, kulttuurin merkitystä osana identiteettiä ja ihmisnäkemystä. Metodeina käytetään keskusteluja, ryhmädynamiikkaa, aivoriiheä, roolipelejä ja draamaa. Peruskurssin suorittaneet voivat hakea MOD jatkokurssille ja lunastaa MOD-kansion.
Palautetta MOD-peruskurssilta..
"Kurssista jäi paljon positiivisia ja hauskoja asioita mieleen. Opimme paljon uusia asioita, ja myös sen, kuinka paljon meillä on vielä opittavaa (eli eikun jatkokursseille!). Kurssi oli hieno ja erittäin rikastava kokemus, josta tarttui varmasti jokaiselle jotakin elämää ja tulevaisuutta varten! Suhtaudumme kansainvälisyyteen ennakkoluulottomasti!! Saimme paljon uusia tuttavuuksia, joiden kanssa varmasti tulemme pitämään yhtä. Kurssin teemat olivat todella mielenkiintoisia ja opettavia."
"Lemille majoituttuamme tutustuimme muihin kurssille tulleisiin kertomalla omista nimistä (mikä alkuperä, mikä merkitys ja kuka antoi?). Perjantai-illan teemana oli maailmankuva ja käsitys meistä ja muista. Lauantaina heräsimme kaikki erittäin pirteinä ja innokkaina uuteen päivään (tosin muutama oli hieman väsyksissä..). Lauantaina käsittelimme suomalaisuutta ja suunnittelimme mm. ulkomaalaisille teemaillan (aktiviteetteina oli esimerkiksi saunomista). Draamakin sai osansa päivän ohjelmassa, kun kuvioon astui Forum-teatteri. Teimme näytelmiä ja päätähdeksi osoittautui ylivoimaisesti Vladimir (roolihahmo). Päivän aikana pohdimme, mitä kulttuuri on ja voiko sitä säilyttää. Kuulimme tarinan Paxtonin veljeksistä ja tutkimme pahan ympyrää. Päivän jälkeen vietimme aikaa saunamökillä pelaillen korttipelejä ja syöden mm. perunasalaattia. "
"Sunnuntaina vielä keskustelimme YK:n ihmisoikeuksista ja arvoista. Forum-teatterilla toimme erilaisia esimerkkejä sananvapaudesta muiden ajateltaviksi. Lopuksi kirjoittelimme palautetta ja keskustelimme MOD –jatkokursseista, josta kaikki olivat todella innostuneita!"
Joulutori kk-kylän koulukeskuksessa 17.12.06 klo 11-14. keräsi yli 40 myyjää. Myös asiakkaita oli varsin runsaasti ja myyntiä mukavasti.
Kerhonohjaajien jatkokoulutus 27-29.10.06 Lemin Kotalahdessa. Mukana oli 9 kurssilaista. Ohjelmassa oli kerhoideoita, ryhmäytymistä, leikkejä, seikkailuliikuntaa, kyläsuunnitelman tekoon tutustumista, draamatyöskentelyä yms.
Päiväkirja:
"Perjantaina saavuimme Kotalahteen noin klo 18 ja etsimme itsellemme sopivan makuupaikan.
Merja kertoi mitä tämä koulutus pitää sisällään ja jokainen aloitti esittelemällä itsensä ja kertomalla millaisia kerhoja ohjaa ja paljon siellä käy kerholaisia.
Tämän jälkeen leikimme erilaisia leikkejä Opin hyödyllisen uuden leikin nimeltään susi ja lammas.
Ja minun makuupussini oli vahvasti mukana toiminnassa J
Sitten minä ja Julia käytiin pitkällä lenkillä ja sillä välin muut kävivät suihkussa ja touhuilivat muuta. Sitten otettiin vielä vähän iltapalaa ja vetäydyttiin huoneisiin juttelemaan. Valvottua tuli jos jonkin verran, mutta eipä tuo ole päivän mittaan haitannut."
-Anna.R ja Saana-
"Lauantaina päivä alkoi aamupalalla, josta siirryimme verkkaasti tuhtiin opintopakettiin. Aiheenamme oli kyläsuunnitelma. Tutustuimme aiheeseen tarkoitettuun materiaaliin: kyselyyn, infokirjeeseen ja top-tehtäviin. Kävimme läpi kyselyn kohtakohdalta ja teimme muutosehdotuksia. Kyläsuunnitelman toteuttaminen kerhossa/kerhoissa tuntuu mielenkiintoiselta vaihtoehdolta ja top-tehtävät ovat mielestäni mainioita. Tosin välttämättä varsinainen toteutus ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollista. Aamupäivän rutistuksen jälkeen oli vuorossa keittolounas.
Lounaan jälkeen meillä oli Johannan ja Annan toteuttama seikkailurata, jossa oli vähän kaikenlaista toimintaa. Ensin jouduimme tekemään ihmispyramiidin ja toteutimme sen aika omaperäisellä tavalla. Seuraavaksi meidän täytyi mennä "hämähäkin verkon" ja tunnelin läpi. Sitten meidän aivojamme testattiin ihmisköyden ratkaisemisella. Jouduimme myös kuljettamaan jalkojemme avulla sinappipulloa. Lopuksi meillä oli palautetta radasta ja kuinka sitä voisi soveltaa omissa kerhoissa. "
-Hanna ja Saila-
"Radan jälkeen aloimme miettiä, millaisia haastavia kerhotilanteita kerhossa voi syntyä. Purimme tilanteet näyttelemällä. Ensimmäiseen ryhmään kuuluneet Anna, Jenni ja Hanna esittivät draaman kerhosta, jossa eräs lapsista varasti toiselta kerholaiselta kynän. Kerhonohjaaja Jenni hoiti asian mallikkaasti ja tilanne saatiin selvitettyä J Toiseen ryhmään kuuluneet Saana, Saila, Johanna, Minttu ja Julia olivat rakentaneet kohtauksen, jossa kerhonohjaajan eteen tuli monenlaisia vaikeita tilanteita. Sen lisäksi, että vilkkaat ja voimakastahtoiset kerholaiset tekivät askarteluosuudesta haastavaa, myös kerhotilan siivooja aiheutti Johanna-ohjaajalle harmaita hiuksia. Lopuksi yritimme kaikki yhdessä miettiä, mitä kerhonohjaaja voisi tällaisina hetkinä tehdä.
Draamojen jälkeen lähdimme saunaan ja vietimme loppuillan syöden ja leikkien lämpimässä takkatuvassa. Aloitimme illanvieton Kuutamolla-ohjelman tyyppisellä leikillä, jossa jokainen oli ensin keksinyt 2 oikeaa ja 2 väärää väitettä omasta elämästään ja toiset saivat sitten arvata, mitkä väitteistä pitivät paikkaansa ja mitkä taas eivät. Sitten Johanna opetti kaikille leikin nimeltä "En koskaan", jossa kaikki yrittivät kerätä toisten kortit keksimällä asioita, joita eivät itse olleet koskaan tehneet, mutta jota kaikki muut sitä vastoin olisivat tehneet. Ennen kuin lähdimme takkatuvalta pois, pelasimme pelikorteilla virolaista korttipeliä.
Sisälle päästyämme teimme kartonkikukat, joihin toiset saivat kirjoittaa jokaisesta hyviä asioita ja ominaisuuksia. Kun kukat olivat valmiita, annoimme välipalautetta kerhonohjaajakoulutuksesta ja kyseisiä palautteita lukiessamme huomasimme kaikkien olevan todella väsyneitä, joten päätimme sen jälkeen mennä nukkumaan…."
-Johanna ja Minttu-
"Sunnuntai aamuna heräsimme virkeinä hyvin nukutun yön jälkeen, koska saimme nukkua tunnin pidempää kellojen siirron takia. Siirryimme aamupalalle, jonka jälkeen vuorossa oli äkäpussin tekeminen, mistä kukaan ei ole vielä äkästynyt ;P Äkäpussien lomassa askartelimme Hemmo-hevosia kartongista. Innostuimme myös tekemään erilaisia isänpäiväkortteja, ja mahtaviahan niistä tuli! J Osa porukasta siirtyi keittiöön kokkailemaan makkarakeittoa ja pannaria. Lämmittivät myös "sen" sipulikeitonJ Koulutus ollut aivan mahtava, nyt vain innokkaina odotellaan että mitä seuraavaksi.
Ruokailun jälkeen jatkoimme äkäpussien valmistamista ja kartonkiaskartelua. Osa porukkaa alkoi siivoamaan paikkoja ja pakkamaan, odotellessaan ompelukoneen vapautumista. Äkäpusseja valmistui tasaiseen tahtiin ja Hanna selvitti meille äkäpussin käytön. Osa porukasta oli siivoamassa keittiötä; tiskaamassa ja laittamassa keittiön kuntoon. Lopuksi joimme vielä teetä ja söimme pannaria. Sitten täytimme palautelomakkeet, jotka palautimme Merjalle. Saimme todistukset, kun olimme kertoneet, mikä Merjan valitsemista kuvista kuvaa meidän tuntemuksiamme lähimmin. Julia ja Saila olivat jo menneet kotiin kuin myös kohta mekin. "
Anna.K
Syyslomaleiri 19-21.10. Kotalahdessa. Leirillä mukana 24 lasta 2-6 luokkalaisia. Järjestettiin yhdessä Lemin kunnan ja seurakunnan kanssa. Leiriohjelmassa oli mm. seikkailuliikuntaa, huovutusta, kuvataiteen tekoa, kauppa-autossa vierailu, saunomista, leikkejä yms.
7.9.06 Lemin kirkonkylän 3. luokan kanssa metsäretkellä.
Lemin 4H-yhdistyksellä oli messuosasto Lemin Yrittäjäyhdistyksen järjestämillä messuilla la 12.8.06.
Valtakunnallisissa 4H-luontopolkukisoissa Ilmajoella 9.8. Kymen-Vuoksen 4H-piiriä edustivat lemiläiset Anni Rämä sarjassa 6-9-vuotta ja Jani Uski sarjassa 10-12-vuotta. Anni oli 13. ja Jani 8. omassa sarjassaan.
Lemin maalaismarkkinoilta su 6.8.06 löytyi myös 4H-myyntipöytä, jossa oli nuorten käsityö tuotteita myynnissä.
Linnanmäenretkeen 3.8.06 osallistui 9 henkeä.
Kotalahti summer seminar for 4H-volunteer peer leaders and other partners 31.7.-3.8.06 onnistui vallan mainiosti. Paikalla 15 virolaista ja 4 suomalaista.
Diary 31.7.06 Reporters (bloggers): Mart P, Triin (Soovik), Marie, Johanna
The first day at the Kotalahti seminar was very fun. Everyone enjoyed themselves and had a really good time. We got here at about 2 o’clock in the afternoon and had a tour of the area. After that we had lunch and begun with some games that helped us to get acquainted with each other. Then we were divided into four groups to do teamwork. Chores were divided between groups. The chores were cooking, planning the evening program, organising and reporting. After that, every group had to make a poster by gluing pictures about the members of the group onto a sheet of paper. Dinner was served at 9 o’clock. The theme was "International buffet", which meant that we had different traditional dishes of Estonia and Finland. It was very interesting to experience another country’s food. Now everyone is having a great time playing some more games, and, as we want to join them, we will not write any more. Sorry.
Diary 1.8.06 Reporters (bloggers): Triin P, Mari, Jane, Riho, Kristel (Iksu)
When Iksu woke up everybody were sleeping like angels in their beds. ;) Everybody beside Sun. Sun was already up.
Today it’s our turn to write here about our day. Today we gonna have adventure trail. Merja is up now and starting to prepare for breakfast. Everybody ate about one or two sandwiches.
After breakfast we started with adventures in the forest. We had to work as a team and work out a plan to pass every track as quick and smart as we can. There were traps, spider nest, troll cave, river full of alligators and several more fun but sooo dangerous traps ;-) We solved problems quick and had fun J After that were everybody soo hungry that almost ready to eat stones. But lucky us, we didn’t have to eat stones, ‘cause we have such great cook who made us tasty-tasty food (pasta). We ate like horde of ants in Garfield’s picnic and nothing left ;) After great meal we started another part of adventure trail. This was hard one, ‘cause we were sooo full and the Sun was shining to our heads. But we made it and not bad J We got new ideas how to plan adventure trail in our own backyard. Lilla and Milla held a lecture about how to plan an adventure trail. What should we know before and what should we know about safety etc. And to make it sure we understood, we had to make our own adventure trail. It was fun to prepare it and it was even funnier to test it ourselves :D But we didn’t notice sometimes that we should be more careful and pay more attention to the safety. But we did it quite ok J
We had a bus-shop too ;) And then dinner was ready This time we ate outside and this made us even hungrier ;) And then sauna and pancake eve and "some" songs.
At midnight lights were off and everybody went to sleep. This was nice but also really exhausting day too J
Diary 2.8.06 Reporters (bloggers): Hannele, Liis, Susanna and Hendrik
We started the day early in the morning and everybody seemed to be quite tired. After breakfast we went outside and Merja taught us to play "Mölkky". It seemed very funny and nice game to play. We couldn´t play that game in the morning, because we had to go inside.
Merja had prepared a lesson about European Youth program. She told us about it and then we did groupworks. Every group told something about European Youth program for example by acting. The groups also had to write their ideas
to paper for Merja. After lunch the dramas were done and we were ready to act.
Merja gave us a task: we were going to write letters, but there was something unusual- we wrote them for ourselves! It was very funny. Merja said she´s going to send us those letters after few months. We had to write that how we are going to use this new information that we got during the seminar and when we´ll get those letters we can read them and think that has those things come true.
Kersti had also a little task for us: we had to write something about each other to paper. Everybody had their own papers. It was quite fun! J
In the afterfoon we had some free time. Others were playing football and others were making plant cards with a hammer. We also made key´s holders of wood. It wasn´t so hard to do and it was also pretty fun.
At 3 o´clock boys went to sauna and after that was girls´ turn.
At 5 o´clock we had dinner, "särä". It is Lemi´s traditional food. It was very good and tasteful! J
After we all had aten and we were so full, we had to plan the evening program. When the eveningn program was ready we had games and music voting. We lisstened to music and gave numbers from 1 to 5 of it. Estonians have a nice music taste! J
After evening program we had free time. We played cards, volleyball, had fun and we relaxed! It was a very nice and wonderful day!!
Diary 3.8.06 Reportes (bloggers): Anna and Merja
In the morning everybody wakes up but I think that everybody was very tired. We eat breakfeast and then we starting cleening up and do packing our things. After that we make lunchpack. We evaluated seminar and we saw a video "Lemin Raitilla". After that everybody got a certification from seminar. Bus came and estonian partisipants and Merja left Kotalahti and start trip to Helsinki. In Helsinki estonian partisipants visited in Itäkeskus and Forum shopping centre before they have to go to port to step up to the ship which goes to Tallinn. Bye, bye. We are missing you.
Metalliromun keräys toteutettiin yhteistyössä Lemin kunnan ja Stena-metallin kanssa 1.5.-30.6.06. Sekapeltiä kertyi jalostettavaksi uudelleen 41300 kg. Suuri kiitos kaikille metalliromun toimittajille. Niille, jotka toivat paikalle muuta jätettä, tohtii esittää toiveen etteivät tee sitä enää jatkossa. Lannoitesäkkikeräykseen ilmoitettiin tuoduksi 900 piensäkkiä, 44 kpl lavahuppuja ja 65 suursäkkiä.
4H-perhepäivässä 20.6.06 Savitaipaleen ratsastustallilla luontopolkukilpailussa sarjassa 6-9-v. voiton vei Anni Rämä Lemiltä, samassa kilpailussa 10-12-v. sarjassa sijoittui neljänneksi Jani Uski Lemiltä. VIP-sarjaan osallistuivat Lemiltä myöskin Tuija Uski ja Mika Rämä. Onnittelumme.
Kaikkien työhönperehdyskouluksiin osallistuneiden nuorten kesken arvottiin 19.6.06 4H-t-paita ja sen voitti Erno Väkevä. Kiitos kaikille koulutuksiin osallistuneille ja palautetta antaneille.
17.6.06 Lemin 4H-yhdistys järjesti Kaakkois-Suomen Selryn www.selry.fi kesäpäiväosallistujille ohjelmaa Kivijärven Helmen rannassa: pajuavaimenperiä, kasvikortteja, pussijuoksua, renkaanheittoa, puujalkakävelyä ja lemmikkeihin tutustumista. Mukana järjestelyissä oli 6 yhdistyksen jäsentä, kissa, kilpikonna ja koiranpentu.
"Mukana erilaisuuden kohtaamisessa". Merja Kuukka osallistui MOD-ohjaajakoulutukseen 12-16.6.06 Finns folkhögskolanissa ja saa nyt ohjata MOD perus- ja jatkokursseja. Lisätietoja MODista www.evl.fi/mod
8-10.6.06 4H-parlamentissa Helsingissä Kymen-Vuoksen 4H-piiriä edustivat Mia Herttuainen ja Ida-Lotta Innanen Lemin 4H-yhdistyksestä.
Työhönperehdytys koulutukset toteutuivat seuraavasti: ti 6.6. pihataitajat-koulutus, 9 osallistujaa, ke 7.6. kotisiivous-koulutus, 3 osallistujaa, pe 9.6. ikkunanpesu-koulutus, 2 osallistujaa. Kiitokset kouluttajille Janne Luukalle, Tarja Turtialle, Anne Himaselle ja Aila Hataralle.
27.5.06 Torikauden avajaiset ja taimien vaihtotori Lemin kesätorilla. Letunpaisto- ja kahvitusvuorossa oli Lemin 4H-yhdistys.
20.5.06 Pihataitajakoulutus-moduuli, uusittiin nurmikkoa. Tutustuttiin myös jyrsijän käyttöön. Mukana 3-kurssilaista.
17.5.06 Hygieniapassikoulutus ja -testi keräsi paikalle 26 osallistujaa Lemin koulukeskukseen.
17.5.06 4H-ketjuvasikka "Veela" sai uuden kodin Antti Karhun kotinavetasta.
12-13.5.06 24-h-leiri Kotalahdessa. Paikalla 20 lasta ja 5 ohjaajaa. Tehtiin saippualahjoja ja kortteja äideille, kokattiin ja leivottiin, tutustuttiin mönkijään. Rohkeimmat kävivät uimassakin.
Kesätyöinfo kaikille Lemin 8-luokkalaisille. Käytiin läpi Lemin kunnan ja 4H:n kesätyötilanne, työhakemus, työsopimus, palkka, TES, verokortti, koulutukset, työssä käyttäytyminen yms.
5.5.06 Europeuksen koulun puuteemapäivässä Savitaipaleella kaikki 7-9-lk:set perehtyivät tuohisormuksen tekoon.
4.5.06 Kesätyöinfo Lemin 9-luokkalaisille keräsi paikalle kymmenkunta kiinnostunutta.
27.4.06 Lemin kk-koulun 3-lk:n leirikoulussa 4H:n tutustuttiin luontopolulla metsäluontoon ja väännettiin tuohisormuksia.
24.4.06 Lemin 4H-yhdistyksen hallituksen kokous. Paikalla Mika Koukku, Anneli Lattu, Jukka Kärmeniemi ja Anne Rousku. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Miila Pisarenko.
21-23.4.06 4H-leiriohjaajakoulutus Lemin Kotalahdessa keräsi paikalle 5 innokasta kurssilaista.
11.4.06 Dogsitter koulutus alkoi kahden kiinnostuneen kurssilaisen voimin. Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin dogsittertoimintaan, kurssisuunnitelmaan ja koulutusmateriaaliin.
3. ja 5.4.06 purettiin Lemin 8-luokkalaisten NY-messu kokemukset LUT:n Venla oppimisympäristöön heidän omien muistiinpanojensa mukaan Päivi Jäkälän avustuksella. Tuotoksia pääsevät lukemaan salasanan omaavat.
30.3. 4H-järjestön ja Maito ja Terveys ry:n järjestämään piirrustuskilpailuun "Maito Meininki" osallistui Lemin kk-koululta 4, 5 ja 6-luokkalaisia, yhteensä 41 kpl. Raati valitsi jatkokilpailuihin lähetettäväksi Janne Kouvon työn.
27.3.06 Lemin 4H-yhdistyksen vuosikokous pidettiin klo 18.00 Kuukanniemen srk-kodilla. Paikalla 16 henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jonna Kolehmainen. Tarjoilun hoiti hienosti Kn-kokkikerho, joka otti osaa myös kokoukseen. Kiitokset stipendien lahjoittajille: Lemin Op, LCLemi, E-K:n lähivakuutus ja E-K:n Säästöpankki, kuin myös Lemin seurakunnalle srk-kodin käytöstä.
23.3.06 Merja Kuukka valittiin Suomen 4H-toimihenkilöliiton vuosikokouksessa kyseisen yhdistyksen puheenjohtajaksi. www.jytyliitto.net/4hthl
24.2.06
18.3. Lemin Hevosystävien jääraveissa 4H-yhdistys järjesti kahvituksen. Lippuja raveihin oli myyty n. 300 kpl. Kiitos kaikille talkoolaisille.
24.2. Merja oli Kati Ahosen seurana Kuukanniemen Lämppärin iltavalvojana. Illan mittaan 9 nuorta vietti aikaa nuorisotilassa.
22.2. 4H-mukana kirkonkylän koulukeskuksen teemapäivässä "metsä taiteessa". 4H-pajassa opeteltiin mm. tuohisormuksen ja pajuavaimenperän teko. Pajassa ehti työskennellä 4 oppitunnin aikana 2 ryhmää eli yhteensä 24 oppilasta luokilta 2-9. Pajassa tuohenkäsittelymallia näytti myös Martti Olkkonen.
21.2. Lemin 4H-yhdistyksen hallituksen tilikokous. Paikalla pj Mika Koukku, Anneli Lattu, Jukka Kärmeniemi, Miila Pisarenko ja kunnanhallituksen edustaja Kyösti Väisänen.
9.2.06
2.2. Lemin yläkoulun 8-luokkalaiset pääsivät tutustumaan Nuori Yrittäjyys-messuille Espooseen kauppakeskus Selloon. Heillä oli tehtävän tutustua ryhmissä kolmeen messuilla esillä olevaan yritykseen ja tehdä niistä raportti. Raportit tulevat lähiaikoina www.venla.lut.fi Nuorten retki toteutui Lemin koulukeskuksen, -Yrittäjien, -Osuuspankin ja -4H-yhdistyksen sekä LUT:n Agendi Modus-hankkeen yhteistyönä. Retkellä oli mukana 29 oppilasta, 3 opettajaa sekä 4H-yhdistyksen tj. NY-messuista lisää www.nuoriyrittajyys.fi ja Agendi Modus-hankeesta www.agendimodus.net .
19.1. Ruokolahden metsäkoululla oli avoimet ovet. Paikalle oli kutsuttu erityisesti peruskoulun yläluokkalaisia opettajineen. Metsuripörssi oli paikalla yhteistyökumppanina tarjoamalla mm. metsien monikäyttöpajan, jossa sai tehdä avaimenperiä ja tuohisormuksia sekä talvisen luontopolun. Päivänmittaan oppilaita vieraili koululla reilut 50 kpl.
17.1.2006
Kerhonohjaajien koulutus järjestettiin 13-15.1. Kotalahden leirikeskuksessa Lemin 4H-yhdistyksen ja Kymen-Vuoksen 4H-piirin yhteistyönä. Mukana oli sekä jatko että peruskurssilaisia. Kurssilaisia oli kaikenkaikkiaan 10 kpl. Vierailevana ohjaajana kurssilla oli Martti Olkkonen, joka siirsi olki- ja tuohityöosaamistaan nuoremmalle polvelle. Kurssilla tutustuttiin mm. 4H-järjestöön, ryhmän toimintaan ja ohjaamiseen, kerhotoiminnan suunnitteluun, leikkeihin ja leikinohjaukseen, kokattiin ja tehtiin kaislasta himmeli ja tuohesta astioita ja sormuksia. Kurssilaisia oli Lemiltä, Joutsenosta, Lappeenrannasta, Miehikkälästä, Virolahdelta ja Luumäeltä.
21.12. 2005
18.12 sunnuntaina järjestettiin joulumyyjäiset yhteistyössä Lemin kunnan ja kk:n 6. lk kanssa Lemin koulukeskuksen keskuskäytävällä klo 11-14. Paikalla oli noin 40 myyjää sisällä sekä ulkona. Löytyi leivonnaisia, lahjatavaraa, syötävää ja juotavaa, joulupukki vieraili sekä Lemin Raitilla elokuvan saattoi katsoa auditoriossa. Ilahduttavasti paikalla oli myös nuoria, jotka myivät itse tekemiään tuotteita.
7.12. 2005
3.12.jouluaskartelukurssilla Kn-koululla oli 4 osanottajaa. Materiaalina oli paju, josta tehtiin erilaisia jouluisia koristeita ja lahjoja. Ohjaajana toimivat Tiia Jurvanen ja Merja Kuukka.
1.12. Metsuripörssin organisoima Savitaipaleen lukion metsäteemapäivä järjestettiin liikuntahallilla ja sen pihalla. Kiitämme yhteistyöstä Savitaipale-Suomenniemen riistanhoitoyhdistystä, Stora Ensoa, kuljetusliike Kylliäistä sekä Savitaipaleen Osuuspankkia. Tapahtumaan osallistui n. 40 oppilasta.
1.11. 2005
29.10. 4H-piirin kotitalouskilpailussa Lpr:ssa Lemiä edustivat Kaisu Vainikka ja Roosa Kettunen sarjassa yli 13-v. Mukaan olisi mahtunut muitakin kokkaajia. Jatkokilpailuihin Poriin eivät Lemin tytöt päässeet.
15.10. YTY-hankkeen yritysideakilpailun palkintojen jaossa Heurekassa lemiläisiä edusti 5 nuorta. Joonas Pokkisen lisäksi puheita pääsivät pitämään Suomen Yrittäjien pj Eero Lehti sekä kansanedustaja Oras Tynkkynen. Palkintoja ei lemiläisille ideoille tällä kertaa herunut, mutta Lemiltä tuli kilpailuun kaikkiaan 17 yritysideaa. Kaikki palkitut ideat löytyvät www.nuoriyrittaja.fi
13.10. 2005
11.10. järjestettiin metsäinen iltapäivä Parikkalan lukion 2-luokkalaisille Argus-järven Kuikan kodan maastossa E-K:n metsuripörssin toimesta. Kiitämme yhteistyöstä Metsäliitto osk:aa/kuljetusliike Onni Tuunasta, Parikkalan riistanhoitoyhdistystä, Parikkalan 4H-yhdistystä, Parikkalan kuntaa sekä E-K:n Säästöpankin Parikkalan konttoria päivän onnistumisesta. Tapahtumaan osallistui 23 oppilasta ja kaksi opettajaa.
7-8.10. Lemin Kotalahden leirikeskuksessa järjestettiin kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskoulutus. Mukana oli vain 5 kpl 16-24-vuotiasta kurssilaista johtuen viimehetken peruutuksista. Kurssi päätettiin kuitenkin pitää tiivistettynä. Kun väli vähenee, niin pidot paranee eli paremmin ehti tutustua kaikkiin. Ehdimme perehtyä 4H-järjestön kansainväliseen toimintaan ja CIMO:n tarjontaa ja tuki mahdollisuuksiin. Kuultiin omakohtaisia kv-kokemuksia. Kurssilaiset tekivät suunnitelman kv-kerhonohjaajakurssista kesälle 2006. Kurssilla leikittiin monia uusia leikkejä, kokattiin ja pohdiskeltiin miten kansainvälisyys/monikulttuurisuus voi näkyä kerhojen ohjelmissa. Myös MOD-koulutukseen houkuteltiin mukaan. Seuraavaan 4H-liiton järjestämään MOD:iin voi hakea 15.1. mennessä ja se järjestetään 13-15.2.2006 Järvenpäässä. Lisätietoja MOD:sta www.evl.fi/kkh/to/kdy/mod/index.shtml
5.10. aamupäivällä järjestettiin Lemin yläkoulun 8-luokkalaisille bussikierros Lemin sotahistoriallisilla kohteilla. Oppaana toimi Teemu Okko. Iltapäivällä taas 9-luokkalaiset kiersivät Lemin kyliä Rutahon suunnalla sekä Uimilla. Oppaina toimivat Eero Kaijansinkko ja Pentti Pekkanen. Roiman annoksen kotiseutuhistoriaa saivat vajaat 70 oppilasta ja muutama opettaja. Kiitämme suurenmoisia oppaita sekä Lemin Kotiseutuyhdistystä tapahtuman tukemisesta.
19.9. oli tarkoitus aloittaa Lemin yläkoululla "Vuosi Yrittäjänä"-ohjelman mukainen kerho, mutta kukaan ei rohjennut lähteä mukaan. Tästä mielenkiintoisesta ohjelmasta voit lukea lisää www.nuoriyrittajyys.fi Tässä on nyt vuosi aikaa pohjustaa kohti ensi syksyä ja uutta aloitusta.
12.9. 2005
22-24.8. tj Merja oli MOD-jatkokoulutuksessa Järvenpäässä. MOD-menetelmä antaa välineitä käsitellä ihmisten erilaisuutta ja monikulttuurisuutta yhteiskunnassamme.
3.9. Topi marjassa kotitalouskurssilla Lemin koulukeskuksessa tehtiin erilaisia marjaisia välipaloja ja juomia. Mukana oli 9 kpl 6-12-vuotiasta kurssilaista. Keittiömestari Milla Kansonen antoi hyviä vinkkejä ja kertoi myös tulevasta kotitalouskilpailusta, joka pidetään 29.10. Sinne voi osallistua myös pareittain.
6.9. Järjestettiin Lemin kirkonkylän alakoululaisille sekä 8-luokkalaisille luontopolku koulun lähimaastossa. Yhteistyössä Uimin Erän, Lemin Marttayhdistyksen, UPM:n ja E-S:n metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Materiaaliavusta kiitos myös Kaakkois-Suomen Metsäkeskukselle kuten kaikille muillekin toimijoille. Sää suosi tapahtumaa. Polun kiersi n. 140 oppilasta.
8.9. Järjestettiin Kimpisen lukiolaisille metsäinen iltapäivä Pappilanniemen luontopolulla E-Karjalan metsuripörssin puitteissa. Kiitämme yhteistyöstä Saimaan Luonnonsuojelukeskusta, Lappeenrannan Marttayhdistystä, Saimaan Latua ja E-K:n Osuuspankkia. Iltapäivään osallistui 50 lukiolaista ja 3 opettajaa.
9.9. Järjestettiin metsäteemapäivä Joutsenon lukiolaisilleOnonrannassa E-Karjalan metsuripörssin puitteissa . Mukaan osallistui 24 ympäristöekologian valinnaisryhmän abia ja 1 opettaja. Kiitämme yhteistyöstä Villkumäen Eräveikkoja, Joutsenon riistanhoitoyhdistystä, E-S:n metsänhoitoyhdistystä, Metsäliitto-osuuskuntaa ja Nordea pankkia.
10.9. StoraEnson metsäpäivä Joutsenon Rauhassa esitteli myös 4H-toimintaa ja E-Karjalan metsuripörssiä. Päivän mittaan osastollamme sai tehdä oman kasvikortin vasaranaputus menetelmällä.
11.9. 4H-piirin ja 4H-yhdistyksien myyntipöytä oli pystytetty Lappeenrannan kauppatorille maaseutumarkkinoille. Upea ilma tarjosi hyvät puitteet. Nuoria myyjiä olisi kaivattu enempi mukaan kokemaan markkinatunnelmaa.
16.8.2005
Farmari-maatalousnäyttelyretki 30.7. veti yhteensä 46 retkeläistä Lemiltä, Savitaipaleelta, Luumäeltä ja Jaalasta. Ylimaakunnallisella YTY-osastolla meitä oli 6 kpl töissä päivän aikana Kymen-Vuoksen alueelta esitellen ja myyden nuorten tuotteita. Lue lisää YTY-stä www.nuoriyrittaja.fi
6.8. Lemin 4H oli mukana L&L musiikkijuhlien markkinoilla kahvittamassa markkinaväkeä. Vapaaehtoisista kahvinkeittäjistä laitetaan heti haku auki seuraavaan tapahtumaan, etteivät asiakkaat joudu juomaan ensi kerralla laihaa kahvia.
8-10.8. koulutettiin yritteliäitä 4H-kerhonohjaajia Kotalahdessa. Mukana oli 10 kurssilaista Lemiltä, Luumäeltä, Miehikkälästä ja Lappeenrannasta.
13.8. 4H-YTY osasto löytyi Muurikki 2005 karjanäyttelystä Lappeen maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen pihalta. Nuorten tuotteita oli esillä ja myynnissä sekä sai tehdä kasvipainokortteja kotiin vietäväksi.
18.7 Hello. My name is Fran Richmond and I'm visiting Finland as a 4-H exchange delegate for six weeks from the state of Kansas in the United States. I will have three host families in Finland and currently I'm staying with Merja and Matti Kuukka in Taavetti. I have enjoyed the scenery of Finland very much because it is so different than where I live in Kansas. I have also found the people to be very welcoming and enjoyable. It has been a great stay in Finland during the summer, as I have been many wonderful places. The food has been great and I have enjoyed trying new dishes. I would like to come back somethime and visit during winter. www.oznet.ksu.edu/
1.7. hi, I am Kayla Viste, an 4-H exchangee form the United States. I am staying with the Kihlström family for five weeks. You can visit my county's website www.uwex.edu/ces/cty/door/
30.6. Kesäkuussa tapahtunutta:
Kesäkuun alussa 4H-yhdistys järjesti nuorille työelämäkoulutuksia unohtamatta yritteliästä näkökulmaa työntekoon.
7.6. puutarhakurssilla puutarhuri Tarja Turtia opasti viheralueiden, istutusten ja kesäkukkien hoitoa ja kentänhoitaja Jari Heikka ruohonleikkurin käsittelyä. Kohdealueina käytettiin Lemin kunnantalon ympäristön istutuksia. Kurssiin osallistui 7 nuorta.
8.6. pidettiin siivouskurssi. Aila Hataran johdolla kurssilaiset (6 kpl) pesivät aamupäivällä valtuustosalin ikkunat ja iltapäivällä perehdyttiin kotisiivoukseen vanhusten tukiasunnoissa.
15.6. järjestettiin hygieniapassikoulutus ja testi. Osallistujia oli vain 3 kpl ja kaikki saivat testin läpi. Minna Riikonen selvitti hygienian perusteita, esimerkkinä oli yleisökahvitusten järjestäminen. Maija Rämä valvoi kurssin päätteeksi testin suorittamisen.
16.6. Järjestettiin "ideasta tuotteeksi" Workshop. Asta Mikonsaari Käsityöyhdistyksestä ohjasi kolmen hengen ryhmää. Kävimme tuotekehittelyn eri osa-alueita läpi ja monia hyviä vinkkejä sekä hyviä käytäntöjä tuli esille.
17.6. Pidettiin taimikonhoito/raivaussahakurssi. Ensin teorissa taimikonhoitoa, sitten mentiin metsään. Valitettavasti jouduimme tyytymään vesurin heilutteluun, kun kahdesta raivaussahasta kumpikaan ei toiminut kunnolla. Tosin taimikonhoidon periaate tuli kyllä selväksi. Kouluttajana toimi Virpi Kuutti Suomen 4H-liitosta. Kurssin suoritti 4 nuorta.
Nuorisoleirillä Kotalahdessa 27-29.6.
mukana oli 10 yli 10 vuotiasta sekä yhteensä viisi ohjaajaa; Siru, Kati, Hanna, Ville ja Merja. Kokkina meillä oli Päivi. Ohjelmassa oli kasvivärjäystä ala Irma Hietamies. Värjäsimme lupiinilla ja koivulla hattuja, T-paitoja ja kasseja. Kalastusta ja kalankäsittelyä ohjasi Antti Vaittinen Vapaa-ajankalastajista. Keräsimme myös luonnonkasveja teeaineksiksi ja kuivasimme niitä hyötykasvikuivurilla. Uusitalon Matti Etelä-Saimaa mhy:stä ohjasi metsätaitoradan, opiskeltiin ensiapu- ja retkeilytaitoja, teltan pystytystä ja kasausta. Yöt olivat kyllä aika koleita telttailuun. Lisäksi oli leikkejä, pelejä, saunomista, uimista. Vapaaseen oleiluunkin aikaa jäi ja Lensun myymäläauto vieraili ilonamme.
9.6. 2005 tehtiin Särkänniemen retki.
Retkeläisiä oli tällä kertaa poikkeuksellisen vähän, vain 9 kpl, mutta kuljimme yhteiskyydillä naapuriyhdistysten kanssa, joten retki toteutui.
|